Pehmeä kyyti vai raastinrauta; Ajomiehen alkutahdit.

Edellisessä kirjoituksessani totesin perinteisen parranajon olevan huomattavissa määrin edullisempaa kuin nykyaikaisimmilla välineillä suoritettu vastaava toimitus. Jokainen aiheeseen perehtynyt tietää, että asia on näin vain teoriassa. Miksikö? Edullisuuden muuttaa teoreettiseksi se fakta, että kun klassiseen parranajoon tutustuu, siitä tulee helposti enemmän kuin vain päivittäinen hygieniarutiini. Se lipsahtaa helposti harrastuksen puolelle. Sitä haluaa kokeilla erilaisia höyliä tai veitsiä, erilaisia teriä, partasaippuoita ja -cremejä, esivalmistelutuotteita, after shaveja… Siitä tulee sellainen harrastus kuin miesten harrastukset yleensä ovat. Mies harvoin laskee harrastusilleen hintaa.

Onko siis jotain muita syitä vaihtaa uusimmista metodeista ikiaikaisen vanhoihin tapoihin, jotka on jo kertaalleen miesten enemmistö hylännyt modernien välineiden tultua markkinoille? Mitä järkeä siinä on?

Itse aloitin parranajon ehkä 18-19-vuotiaana. Välineinä olen käyttänyt aina uusinta Gilletten moniterähöylää, ensimmäisenä taisi olla Mach 3. Saman valmistajan purkkigeeli toimi ajoapulaisena. Ohessa käytin myös ajoittain Braunin sähkökonetta. Kuten aiemmin totesin, minulla ei ole mitenkään erityisen karkea tai paksu partakarva. Kuitenkin sain ihoärsytystä aikaan aina. Sähkökone tuntui repivän partakarvat irti juurineen, ja moniterähöylät ärsyttivät ihoa. Samaan aikaan henkistä ärsytystä toi terien aivan infernaalinen hintataso. Tämä johti siihen että en useinkaan halunnut ajaa partaani pois, vaan pidin sitä sängellä jota trimmasin hiustrimmerillä ajoittain. Tässäkö on tosiaan kaiken tuotekehityksen jälkeen paras tapa ajaa partansa?

Vuonna 2014 päätin kokeilla ensi kertaa kasvattaa kokoparran. En ollut koskaan päästänyt partaani sänkeä pidemmälle, joten en tiennyt mitä kokeilusta tulisi, mutta jotenkin halusin nähdä saisinko mitään järkevää aikaan. Kasvatin partaa neljä kuukautta, ja siitä tulikin melko muhkea. Menimme ystävänpäivän 2015 naimisiin, ja vaimoni mieliksi trimmasin sen parturilla siistiksi häitä varten. Jonkin aikaa sen jälkeen kyllästyin eloon parrakkaana, ja ajoin parran hiustrimmerillä pois.

Parrakkaana olin hommannut netistä partaöljyä pitääkseni turpajouheni kunnossa, ja samalla törmännyt nettikauppoihin joissa oli valtaisat valikoimat eri traditionaalisen parranajon tuotteita. Tämä muistui mieleeni ajettuani parran pois, ja homma alkoi kiinnostaa. Olisiko tässä tie miellyttävämpään ajokokemukseen?

Perehdyin aiheeseen jonkin verran, ja päätin kokeilla. Tilasin ensimmäiseksi höyläkseni Parker 99R-mallin, joka on hieman raskaampi ja pidempivartinen kuin useimmat höylät. Se on ns. butterfly-mallia, jossa varren päässä on kieritettävä nuppi joka avaa ajopään ladonovet, jonka jälkeen terän paikalleen asettaminen on helppoa.

Parker 99R
Parker 99R

Tässä vaiheessa oli käynyt jo ilmiselväksi, ettei tämä homma toimi minkään purkkivaahdon kanssa. Ne kun tuppaavat tuottamaan kuivan vaahdon, joka ei suojaa eikä liukasta ihoa siten kuin klassisessa märkäajossa on tarkoitus.

Niinpä oli tilattava myös parranajosaippua. Olin tutustunut parturini avustuksella ja nettiä selaamalla italialaiseen Prorasoon, ja tiesin tuotteensa laadukkaiksi sekä varsin edullisiksi. Pidän kovasti santelipuun tuoksusta, joten ensimmäinen valinta oli Prorason punaisessa pakkauksessa myytävä parranajosaippua. Olin perinyt edesmenneeltä isältäni pari vanhaa partasutia, joten niistä toinen sai vuosien tauon jälkeen töitä. Tehdäkseni hommasta lähestulkoon oikeaoppisen, ostin myös perinteikkään espanjalaisen Floïd- partaveden. Asianmukainen kameranräpsäisy, ja kas! Ensimmäinen Shave of the day eli SOTD oli ikuistettu:

Kirjoitan tätä tarinaa jälkikäteen, hieman kokemusta omanneena, joten on helppo jälkiviisastella ensimmäisiä ajoja ja välineiden valintaa. Höylävalinta onnistui mielestäni todella nappiin, koska en aloittaessani kovinkaan hyvin tiennyt mitä tehdä. Parker 99R on hyvin miedosti ottava höylä, ja sillä on vaikea mokata mitenkään todella pahasti. Pitkä varsi ja varsin raskas olemus ohjasi siihen, etten tullut painaneeksi höylää, vaan annoin sen tehdä työn.

Partavaahdon tekeminen Prorasosta oli vähän hakemista, mutta onnistui kuitenkin isän 25 vuotta vanhalla lössähtäneellä karjunharjassudilla vaimolta pöllityssä teekupissa kohtalaisesti. En oikein tiennyt miten vaahtoa pitäis tehdä ja minkälainen koostumus siinä pitäisi olla, mutta sain kuitenkin jonkinlaisen vaahdon aikaan joka suojasi melko hyvin ja jätti ihon mukavan tuntuiseksi. Floïdin partavesi tuoksu jumalaiselta ja puraisi mukavasti, kuten vanhanajan partaveden kuuluukin. Pikku puraisun jälkeen iholle jäi viileä ja mukava tunne.

Ensikokemus oli siis miellyttävä. Iho ei ärsyyntynyt yhtään, mikä oli aivan poikkeuksellista omassa parranajohistoriassani.

Tässä jutussa on kuin onkin siis jotain muutakin kuin se teoreettinen rahansäästö. Pidän historiasta ja vanhoista asioista, ja jotenkin tästä henkii sellainen vanhan maailman tuntu. Parta katkesi pehmeämmin kuin koskaan ennen, ja fiilis kasvoilla oli ennenkuulumaton.

Tähän touhuun täytyy tutustua lisää!

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s