The Italian Job – Prorason tarina

Parranajokulttuuri pohjaa pitkälti vanhoihin parturiperinteisiin, ja pitkän historian omaaviin perinteikkäisiin tuotevalmistajiin. Yksi suurista eurooppalaisista vahvat perinteet omaavista merkeistä on italialainen Proraso. Merkki tunnetaan partureiden ja alan harrastajien keskuudessa yhtenä vahvimmista perustuotteista, joissa hinta-laatusuhde on erittäin kohdallaan. Nykymarkkinat ovat pullollaan toinen toistaan hienompia välineitä ja artesaanisaippuoita, joihin saa poltettua rahaa juuri niin paljon kuin hurahtaneen siloposken lompakon saranat vain suinkin kestävät, mutta Prorason tuotteet ovat hyvin kohtuullisesti hinnoiteltuja (kotimaassaan meidän vinkkelistämme lähes ilmaisia), todella laadukkaita ja miellyttävän tuoksuisia.

Ludovico Martelli perusti vuonna 1908 Firenzessä nimeään kantaneen kosmetiikkayhtiön, joka ei alkutaipaleellaan vielä parranajotuotteisiin satsannut. Vuonna 1948 Ludovicon tuolloin 25-vuotias poika Piero astui isänsä yhtiön palvelukseen ja pisti paletin uusiksi tavalla joka alkoi heti kantaa hedelmää. Piero lanseerasi Ludovico Martelli S.r.l:n alla puhtaasti parranajoon keskittyneen Proraso-brändin, ja loi samalla ensimmäisen parranajotuotteen, joka on vielä tänäkin päivänä alan standardina tunnettu mentholia ja eukalyptusta sisältävä, partaa pehmentävä ja ihoa miellyttävästi viilentävä esivalmisteluvoide. Sitä markkinoitiin italiaisen lennokkaaseen tyyliin nimillä ”pre barba miracolo” ja ”crema miracoloso”, eli Piero oli rehvakkaan itsetunnon omaavana miehenä ainakin omasta mielestään onnistunut luomaan jonkinlaisen firenzeläisen ihmeen. Ja Italian miehet yhtyivät sankoin joukoin Pieron näkemykseen, sillä tuote alkoi käydä kaupaksi raivoisaan tahtiin. Se mullisti italialaisen parranajon tullen olennaiseksi osaksi sekä paikallista parturikulttuuria jonne se oli alunperin suoranaisesti suunniteltukin, mutta sen lisäksi se löysi nopeasti tiensä myös Italian miesväestön kylpyhuoneisiin.

Firenzen ihmeREFRIGERANTE-TOCCASANA.jpg

Sotien jälkeisen taloudellisen nousukauden aikana Piero Martelli ei ehkä ollut ensimmäinen, joka keksi luoda tuotteen joka toimisi parranajon esivalmisteluna klassisen kuuman pyyhkeen ohella, mutta erinomainen tuote ja oikea ajoitus teki siitä kotimaassaan ja eurooppalaisessa parranajokulttuurissa alan standardin. Ja sitä se on yhä tänäkin päivänä. ”Prorason vihreä” on suoranainen ilmiö, ja jokaikiselle edes hiukan alan pintaa raapaisseelle tuttu tuote.

Martellit eivät toki lopettaneet yhteen hittituotteeseen, vaan Prorasosta kasvoi valtaisan menestynyt brändi. Valikoima, joka alkoi esivalmisteluvoiteesta, laajeni kattamaan parranajon kaikki vaiheet. Prorason johdolla Ludovico Martelli S.r.l. kasvoi kosmetiikka-alan suuryritykseksi jonka liikevaihto vuonna 2009 oli 36 miljoonaa euroa. Martellilla on toki runsaasti muitakin tuotelinjoja kuin Proraso, mm. Suomessakin hiljattain myyntiin tulleet Marvis-luksushammastahnat. Tätä nykyä yhtiötä johtaa Pieron poika Ludovico (pisteet kekseliäästä nimivalinnasta!).

Mitä Prorason tuotteisiin sitten tätä nykyä kuuluu? Neljä värikoodattua tuotelinjaa, joista jokainen voi valita itselleen mieluisimmat tuotteet:

  • Picture 038Vihreä. Prorason klassinen kivijalka. Viilentävä, eukalyptusta ja mentolia sisältävä sarja, johon kuuluu Piero Martellin legendaarinen esivalmisteluvoide, parranajosaippua ja -voide, purkkivaahto ja partavesi. Linjalle ominaista on hyvin voimakas, viilentävä tunne jonka mentoli ja eukalyptus tuottavat; kuten myös melko voimakkaan raikkaan tuoksun. Linja ei siis ehkä ole talven kylmimpinä säinä erityisen miellyttävä, mutta varsinkin kesällä sen tuoma viilennys on äärimmäisen mukava ilmiö. Vihreään linjaan kuuluu ekstratuotteina myös Omegan Prorasolle valmistama villisiankarvasuti sekä pienessä tuubissa myytävä ajohaavageeli. Aiemmin sarjassa myytiin myös after shave-balsamia, mutta se on poistunut tämänhetkisestä tuotannosta
  • Valkoinen. Herkälle iholle erityisesti suunnattu tuotelinja; vihreää teetä, kaurauutetta ja timjamia. Sarjasta löytyy esivalmisteluvoide, parranajosaippua ja -voide, purkkivaahto ja after shave-balsami.
  • Punainen. Paksulle ja karkealle parralle suunniteltu tuotelinja; sheavoita ja santelipuuöljyä. Miellyttävän santelipuun tuoksuinen sarja, josta löytyy parranajosaippua ja -voide, sekä purkkivaahto. Aiemmin sarjassa on myyty myös esivalmisteluvoidetta, josta itse pidän, mutta tällä hetkellä se ei ole enää tuotannossa. Sitä kuitenkin vielä joissakin kaupoissa on tarjolla.
  • Sininen. Kaikille soveltuva yleissarja joka sisältää aloe veraa, lakritsiuutetta ja E-vitamiinia. Sarja pitää sisällään parranajovoiteen, purkkivaahdon ja after shave-balsamin.

prora-others.jpgprora_green.jpg

Tuotelinjat eivät siis ole täysin yhteneväisiä, vaan italialaisen rentoon mentaliteettiin sopivasti eroavaisuuksia löytyy. Lisäksi valikoimista löytyy hitusen epämääräisesti myös näiden tuotelinjojen ulkopuolisia tuotteita, kuten erilaisia parranajovoiteita, purkkivaahtoja, matkapakkauksia, sekä oma sarjansa parrakkaille sekä viiksekkäille herrasmiehille.

Prorason tuotteet ovat erittäin toimivia ja hintaansa nähden todella laadukkaita. Itse omaan kokemusta punaisen ja vihreän tuotelinjan esivalmisteluvoiteista, saippuoista ja parranajovoiteista, ja ne toimivat aivan erinomaisesti. Prorason tuotteet valmistetaan Italiassa, ja vaikka ne ovatkin koostumukseltaan kohtalaisen luonnonmukaisia ja ei-eläinperäisiä, on niissä kuitenkin erinäisiä kemikaaleja jonkinlainen valikoima – oman hintaluokkansa ns. perustuotteiksi ne omaavat kuitenkin melko turvallisen tuotesisällön.

Se, mitä Piero Martelli kehitti vuonna 1948, toimii vuonna 2015 edelleen yhtä hienosti. Lämmin, kesäinen päivä, ja parranajo Prorason vihreällä tuotelinjalla on täydellinen kombo. Raikas, pitkään viilentävä kokemus jota ei kannata jättää kokeilematta.

Mainokset

3 thoughts on “The Italian Job – Prorason tarina

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s