Mitchell’s Wool Fat Shaving Soap; legendaarista lammasta paimentamassa

Olin kuullut että on olemassa tarunhohtoinen parranajosaippua, jolla on sielu. Saippua, jonka resepti on 122 vuotta vanha, ja joka hyvänä päivänä on paras saippua jota olet koskaan kokeillut, ja huonona päivänä ei vaahtoudu ollenkaan, turhauttaen sutia vatkaavan koettelijansa raivon partaalle. Jos käytät sitä usein, se on tyytyväinen ja palvelee sinua hyvin. Jos taas jätät sen pitkäksi aikaa sivuun, se loukkaantuu, kuivuu kiveksi eikä toimi pätkääkään. Väitetään että se on herkkä veden määrälle ja ominaisuuksille, sekä muutoinkin kaikin puolin kuin oikukas naisihminen huonona päivänä väärään aikaan kuusta.

Se on rakastettu, haasteellisten ominaisuuksiensa vuoksi pelätty, parranajosaippuoiden legenda. Se kulkee monella nimellä; MWF, Fat, Villaläski, Lammassaippua…. rakkaalla lapsellahan niitä riittää.

Sen ristimänimi on kuitenkin Mitchell’s Wool Fat Shaving Soap, ja se saapui Razor Masterilta Ajomiehen testiin herättäen pelonsekaista kunnioitusta.

IMG_6568

HISTORIA

Mitchell’s Wool Fat sai alkunsa Yorkshiren Bradfordissa vuonna 1930 kun kemisti Fred Mitchell alkoi valmistaa saippuaa aivan erityisellä tavalla. Väitetään että Fred oli huomannut että paikallisilla lampaankeritsijöillä ja villan käsittelijöillä oli aivan erityisen pehmeät ja hyvässä kunnossa olevat kädet. Syynä tähän oli lampaan villassa luonnostaan oleva rasva.

Todennäköisesti Mitchell’sin tarinassa on hieman Yorkshiren lisää, mutta totuus lienee jossain niillä main että villarasvasta keksittin tehdä jonkinlaista saippuaa jo 1800-luvun lopussa. Tähän reseptiin kaiketi viitataan myyntipakkauksen ja keraamisen kulhon kannessa, jossa puhutaan vuoden 1893 reseptistä. Fred Mitchell taasen, kuten mainittua, aloitti toimintansa vasta 30-luvulla.

IMG_6566Mielenkiintoista kuitenkin on tuo villarasva, joka erotetaan koneellisesti villasta sen käsittelyn yhteydessä. Rasva on nimeltään lanoliini, joka on siis käytännön tasolla kolesterolista ja rasvahapoista koostuvaa villavahaa. Sitä on lampaasta riippuen viidestä aina kahteenkymmeneenviiteen prosenttiin villan painosta. Lanoliinin tarkoitus on pitää lampaan villa vedenpitävänä, jotta se ei imaisisi kaikkea nestettä itseensä ja siten hankaloittaisi lampaan elämää.

Tälle villarasvalle on sittemmin keksitty muidenkin kuin Fred Mitchellin toimesta valtavasti käyttötarkoituksia muun muassa kosmetiikan saralla, teollisuudessa ruosteenestopinnoitteena ja lubrikanttina, vauvojen ja imettävien äitien ihonhoidossa, kenkävoiteena, ja ovatpa merimiehet käyttäneet sitä laivojen potkureitakin suojaamaan. Nämä vain muutamia käyttötapoja mainitakseni; harvoin näkee näin valtavan laajaa kirjoa eri käyttötapoja jollekin aineelle.

Saippuaa ajatellen lanoliinin ominaisuudet vaikuttavat olevan kohdillaan. Sitä on käytetty laajalti parantamaan eri ihoärsytyksiä ja vaurioita, ja se on todella hellää ja kosteuttavaa iholle. Huhutaan että Mitchell’s valmistaa tätä myös Kentille, joka myy samaa saippuaa omalla nimellään puisessa kulhossa.

Kaikki tämä kuulostaa oikein lupaavalta. Mutta miten on; onko tämä oikukas saippua todella niin hankala käyttää kuin jotkut huhut kertovat? Saako Ajomies kelvollista vaahtoa aikaiseksi, ja ovatko villarasvan ominaisuudet todella niin mainiot kuin väitetään?

IMG_6580

AJOMIEHEN TESTIPENKKI

Ajomiehen testipenkkiin saapui todella tyylikkäässä keraamisessa kulhossa oleva saippua. Saippuaa myydään myös täyttöpakkauksissa pelkkinä saippuapaloina. Muuksi välineistöksi valitsin Mühlen R41-höylän Bolzano Superinox- terällä, Floïdin esivalmisteluöljyn sekä saman valmistajan partaveden. Sutivalinta on Wool Fatin kanssa ehdottoman tärkeä, joten valitsin siihen Omegan 11126-mallisen, villisianharjassudin. Suti on yksi ehdottomia suosikkejani. Siinä on mainio kahva josta saa hyvän otteen, ja suti on todella jämäkkä. Sillä tahkoaa kelpo vaahdon mistä tahansa mitä sille vain keksii syöttää.

IMG_6582

Olin tehnyt vähän taustatyötä eri tekniikoista Wool Fatin vaahdottamisessa, ja valitsin taktiikaksi ensimmäisellä kerralla saippuan liotuksen reilulla kädellä. Laskin ensi töikseni kuumaa vettä kulhoon siten että saippua peittyi. Tämän jälkeen tein muut alkuvalmistelut; laitoin sudin likoamaan, levitin esivalmisteluöljyn kasvoille, päästin viisivuotiaan tyttären vessaan, ja latasin sen jälkeen terän Mühleen. Saippua sai siis lepäillä kylvyssään hyvän tovin.

Tämän jälkeen laskin vedet pois kulhosta, ripotellen muutaman pisaran vaahdotuskupin pohjalle. Oli aika laittaa Omega töihin.

Liotetun saippuan lisänä olin päättänyt käyttää melko kuivaa sutia, joten puristelin suurimmat vedet pois sudista. Saippuan lataaminen vaikuttikin lupaavalta, kuten oli arvattavissa ryhdikkään sudin ollessa kyseessä. Oli vaahdotuksen vuoro.

IMG_6597
Vaahdon teko vauhdissa; vielä ei koostumus ole kohdillaan.

Vaahdotuksessa on kahdenlaisia mieltymyksiä; kasvo- ja kuppivaahdottajia. Itse lukeudun jälkimmäisiin, kuten varmasti juttujani lukeneille on käynyt selväksi. Vaadotuskupilla osoittautui että Wool Fat on tosiaan varsin tarkka veden annostelun suhteen. Olin tosiaan lähtenyt melko kuivalla sudilla liikkeelle, joten lisäilin vielä pariin otteeseen muutaman pisaran vettä, kunnes annostelu alkoi osumaan kohdilleen. Alkoi syntymään paksua, kermaista vaahtoa. Oltiin hyvin lähellä tavoitetta.

Ajaessa oli selvää että kyse on maineensa veroisesta laatusaippuasta. Se liukastaa ja suojaa kasvoja tavalla johon harva saippua pystyy. Ajoin kolmen passin ajon, myötäkarvaan sekä vastakkain ristikarvaan kahdesti. Tulos oli erinomainen.

Parasta kuitenkin oli tunne kasvoilla ajon jälkeen. En ole aiemmin törmännyt näin kosteuttavaan ja ihoa pehmentävään saippuaan. Lanoliini on siis maineensa veroista tavaraa.

IMG_6624
Marco’s Method ja hieman liian raskas sutikäsi; sotku on taattu.

Toisella ajokerralla kokeilin niin sanottua Marco Methodia, jossa saippua ladataan hyvin märällä sudilla. Tämä toimi Semoguen sutia käyttäen myös hienosti, ja jo ladatessa saippuakulholla syntyi ronskisti kuplaista esivaahtoa. Se tosin ei kerro vielä koko totuutta.

IMG_6628
Se on siinä, sanoisi Mertaranta.

Tälläkin metodilla veden annostelussa saa nimittäin olla tarkkana. En ole kummoinen hydrologian tuntija, joten en tiedä minkälaista asuinalueemme vesi on kovuudeltaan, mutta Wool Fat on sen kanssa melko eksakti kaveri. Vaahtoa syntyy varsin helposti mutta se jää herkästi liian ohueksi. Jos sitä ei huomaa jo kupissa, sen huomaa viimeistään kasvoille levittäessä. Liian ohut vaahto on läpikuultavaa ja hentoa. Silloin on parasta pestä liian ohuet vaahdot pois kasvoilta, ja palata vaahdotuskupille hakemaan vauhtia.

Sopivan vesi-saippuasuhteen löydettyään Wool Fat aukeaa. Syntyy paksua, kermaista, lähes kiinteän olomuodon löytävää vaahtoa joka suojaa ja liukastaa kuin saippuakauppiaan kauneimmassa päiväunessa.

YHTEENVETO

Mitchell’s Wool Fat lunasti odotukset laatunsa puolesta. Kauhutarinoita sen vaikeudesta en sen sijaan täysin allekirjoita. Veden annostelun kanssa se kyllä oikeastikin on varsin ronkeli ja tarkka, mutta muuten jos metodit ja välineet (etenkin laadukas villisikasuti!) ovat sopivat, ei hankaluuksia pitäisi tulla. Harjoittelemalla oppii löytämään tälle sen sweet spotin, missä saippua aukeaa ja tarjoaa kaikki ominaisuutensa käyttöön. On helpompia ja anteeksiantavampia saippuoita kuin tämä, mutta sen muut ominaisuudet korvaavat moninkertaisesti sen että oikeaoppinen vaahdotus vaatii hieman perehtymistä.

IMG_6569Wool Fatia usein kritisoidaan sen tuoksuttomuudesta, siksi olinkin yllättynyt että kyllähän tämä nyt kuitenkin jollekin tuoksuu. Tuoksu on hyvin mieto, jokin raikkaan puhdas ja saippuainen, vaikeasti määriteltävä. Monen muun saippuan tavoin tuoksu vaimenee entisestään vaahdotettaessa. Miedosta tuoksusta tälle voi omien mieltymysteni tähden ehkä ainoat miinuspisteet antaa. Muutoin tästä on parranajosaippuaa enää vaikea parantaa. En tiedä onko olemassakaan saippuaa, joka jättäisi parranajon jälkeen iholle pehmeämmän ja kosteutetumman tunteen kuin Wool Fat. Se on kaiken lisäksi ominaisuuksiinsa nähden vieläpä varsin edullista; 125:n gramman saippuakiekko ilman kulhoa irtoaa alle yhdeksän euron. Tässä on siis kaikki kohdallaan.

Mitchell’s Wool Fat kuuluu olennaisena osana jokaisen parranajajan kaappiin, ja kovaan käyttöön. Se on niin kovan luokan saippua, että sitä kokeiltuaan määritellään uusiksi oma käsitys parranajosaippuoista; on aika ennen ja jälkeen Wool Fatin kokeilemisen. Siinä on omat haasteensa, mutta kun se käyttäjälleen aukeaa, on Wool Fat sellaista aution saaren kamaa, joka valittaisiin ainoaksi partasaippuaksi loppuiäksi.

AJOMIEHEN PISTEET

Mitchell’s Wool Fat  9.9 / 10

Wool Fatia kulhon kanssa tai ilman sitä myy Razor Master.

IMG_6532

Advertisements

6 thoughts on “Mitchell’s Wool Fat Shaving Soap; legendaarista lammasta paimentamassa

    1. Moi Sami! Mäyräsuti toimii varmasti oikein mainiosti Wool Fatinkin kanssa, etenkin jos kyseessä on vähän jämäkämmällä selkärangalla varustettu malli. Itse suosin kovien saippuoiden kanssa sikasuteja niille luonteenomaisen jämäkkyyden takia; niillä on usein helppoa tehdä vaahto todella kovistakin saippuoista. Mutta ei ole mukavuudessa ja pehmeydessä mäyrän voittanutta, vaikka nykypäivän synteettiset sudit pääsevät jo hyvin lähelle.

      Tykkää

  1. Arvoisa Ajomies!
    Itseäni on kiinnostanut jo jonkin aikaa klassinen parranajo. Olenkin seurannut blogiasi jo jonkin aikaa. Ongelmani on ollut jo vuosia, että olen atoopikko ja kasvoni iho on välillä huonossa kunnossa (ärtynyt ja hilseilevä), jolloin parranajo on ollut tuskaa. Rohkaistuin ja tilasin Mühlelta kunnon L kokoisen mäyränkarvasudin ja Vapaaherralta kyseistä MWF saippuaa. Olen nyt käyttänyt tuotteita muutaman kerran ja olen erittäin tyytyväinen hankintaani. Parranajo on taivaallista! Ihoni on huomattavasti paremmassa kunnossa, eikä ärsyynny. Kasvovaahdotan saippuan, eikä itselläni ole ollut mitän ongelmaa saippuan kanssa. Käytän vielä tavallista partahöylää, mutta kiinnostusta olisi ”kunnon” partahöylän hankintaan.
    Kiitos hyvästä blogista ja jatka samaan malliin!

    Liked by 1 henkilö

    1. Kiitos Lauri! Mukavaa kuulla että löysit ihollesi sopivan saippuan, MWF onkin siihen hommaan aika kova tuote. Vaikea löytää haastajaa joka olisi iholle niin loistava. RazoRockin Mudder Focker on toinen saippua joka jättää ainakin itselläni ihon todella kosteutetun ja pehmeän tuntuiseksi, mutta en uskalla sitä varauksetta atoopikolle suositella koska RR:n saippuat ovat melko voimakkaasti hajustettuja ja saattavat joskus siksi joitain herkkäihoisia ärsyttää. Ihan erityisen hienoa oli kuulla että olet löytänyt klassisen parranajon pariin! Hienot tuotteet olet aloitukseen valinnut, suti ja kunnon saippua onkin vielä tärkeämpi osuus kuin itse ajopeli! Toki suosittelen vielä höylän vaihtoa vanhempaan malliin, lupaan että se vaihto kannattaa! Kiitos myös kehuista, lämmittää mieltä saada kuulla että blogi on ollut mieleistä luettavaa! Mainiota syksyn jatkoa, ja pistähän taas viestiä jos ja kun päädyt höyläkaupoille!

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s