Jumalten partasuti(ko?) – Plisson pour L’Occitane

Synteettiset partasudit ovat nousseet vasta viime vuosina mukaan peliin tosiharrastajien silmissä varteenotettavina vaihtoehtoina. Aiemmin ne olivat puolivillaisia viritelmiä joissa ei mainittavasti yritystä ollut, ja luonnonkarvasudit rökittivät ne helposti joka osa-alueella. Nykyään tilanne alkaa olla jo tasaisempi; synteettisten partasutien kehitystyöhön on panostettu sekä aikaa että rahallisia resursseja, ja erinomaisia tuotteita on alkanut löytää tietään markkinoille. Koska kyseessä on hyvin perinteikäs ala, moni traditionaalisiin mäyränkarva- ja villisianharjassuteihin tottunut epäröi kokeilla tällaisia moderneja hömpötyksiä, mutta pelko on nykypäivänä varsin turha. Molemmille koulukunnille löytyy sopuisa tila markkinoilta, ja yhä useamman parranajajan kaapista löytyykin sekä luonnonkarvaisia että synteettisiä suteja.

On olemassa yksi erityisen legendaarisen maineen saavuttanut synteettinen partasuti. Kyseessä on ranskalainen huippukollaboraatio; Plisson-sutivalmistajan kosmetiikkayhtiö L’Occitanelle valmistama suti. Muun muassa Chris Bailey, eli videobloggari Traditional Shaving Evangelist, julisti kovaan ääneen tämän sudin olevan ”shaving brush of the gods”, eli jumalten partasuti. Varovastikin arvioiden melko ilmava lausunto! Mikä voi olla tässä sudissa niin loistavaa, että kaikkea mahdollista kokeillut alan guru nostaa sen näin mittavalle jalustalle?

Ajomiehelle tarjoutui tilaisuus ottaa asiasta selvää, kun L’Occitane lähetti Plissonin sudin kokeiltavakseni.

IMG_6615

IMG_6612Suti on pakattu todella tyylikkääseen pahvirasiaan, jossa tulee mukana kuivatusteline sudille. Sudissa on puinen kahva josta saa ihan hyvän otteen. Kulhovaahdottajana sen ehkä soisi olevan hitusen pidempikin, mutta kyllä se asiansa ihan kohtalaisesti ajaa.

Kaikki tämä on kuitenkin pelkkää sanahelinää, kun kokeilee millaista materiaalia suti on. Se on pehmeä. Siis PEHMEÄ. Sudin pehmeys ja tuuheus on jotain ennen kokematonta. Minulla on Mühlen parasta mallia oleva synteettinen suti jota pidin tuuheana ja pehmeänä, mutta sitten tuli Plisson ja resetoi arvosteluasteikot sen osalta. Käsittämättömän pehmeä ja tuuhea suti. Pehmeyden hintana on hieman selkärangaton olemus, mutta jää nähtäväksi miten se vaikuttaa sudin toiminnallisiin ominaisuuksiin.

IMG_6618

IMG_6707

AJOMIEHEN TESTIPENKKI, OSA 1: PARRANAJOVOIDE

On samaan aikaan hyvä ja huono asia tietää etukäteen tuotteesta ja sen maineesta jotakin. Etenkin kun on kyseessä tuote josta on lukenut ja kuullut niin vuolassanaista hehkutusta, on yritettävä nollata omat ennakkokäsityksensä ja tarkasteltava tuotetta neutraalisti. Niinpä oli nytkin pyyhittävä mielestä TSE:n ja kumppaneiden ylistykset, ja katsottava onko Plissonin maine ansaittua vai onko hypetys mennyt yli.

Plissonin kanssa ensitestiin valikoitiin kaveriksi Floïdin esivalmisteluöljy, Alvarez Gómezin parranajovoide ja Merkurin slant-höylä. Valmistelujen jälkeen oli aika katsoa miten suti suoriutuisi espanjalaisen voiteen vaahdotuksesta.

IMG_6714

Kuten kuvasta näkyy, hyvinhän siinä kävi. Toki pehmeä voide ei vaadi sudiltakaan niin paljon tehoja kuin kovemmat saippuat, mutta on selvää että sudin solmun tiheys tekee vaahdotuksesta melko simppelin toimenpiteen.

Kasvoille vietäessä Plissonin ominaisuudet pääsevät loistamaan. Tämän miellyttävämpää ja mukavampaa sutia saa hakea kissojen ja koirien kanssa, niin huikean pehmeältä se kasvoilla tuntuu.

Suti ei imaise vaahtoa itseensä, vaan luovuttaa sen auliisti käyttöön. Yhdellä vaahdotuksella sudista sai helposti kolmen passin vaahdot. Suti toimi siis todella hienosti. Kuinkas kävisi kovan saippuan kanssa?

IMG_6721

AJOMIEHEN TESTIPENKKI, OSA 2: PARRANAJOSAIPPUA

Kovaksi saippuaksi valikoitiin vastikään arvioitu Mitchell’s Wool Fat, kuvassa näkyvine kumppaneineen, ajurina G&F Vintage. Se olisi omiaan ottamaan selvää siitä, pärjääkö Plisson pehmeydellään kovan vastuksen edessä. Olen ollut vakaasti sitä mieltä, että kovan saippuan vaahdottamiseen tarvitaan jämäkän selkärangan omaava suti. Niinpä olin varsin skeptinen Plissonin aseista tässä kisassa.

IMG_6735Skeptisyyteni lanattiin maan tasalle varsin pian. Sen minkä Plisson selkärangassa häviää, sen se korvaa älyttömällä tuuheudellaan. Synteettistä karvaa on sullottu tähän solmuun niin tiheästi, että näinkin kovan saippuan latauskaan ei tuota harmaita hiuksia. Tekniikka sudin kanssa on samankaltainen kuin pehmeimpien silvertip-mäyränkarvasutien kanssa, ja eroaa melko paljon siitä kuinka jämäkämpiä suteja käytetään saippualla.  Sutia ei saa painaa eikä runtata raivolla saippuaa vasten, vaan pyörittää kevyesti luottaen siihen että Plisson hoitaa kyllä oman leiviskänsä.

Pehmeä suti kerää saippuaa itseensä yllätävän helposti. Hieman enemmän se teettää työtä kuin jykevän selkärankaisella sudilla jytkyttäessä, mutta ei saippuan lataaminen tällä missään määrin hankalaakaan ole. Ongelmia ei tuota myöskään vaahdotus. Ja taas kerran, se ylimaallinen pehmeys iholla!  Itselläni ei ole mitenkään herkkä iho, joten en sudeissa pienestä karkeudestakaan säiky, mutta voisin kuvitella herkkäihoisille näin pehmeän ja hyvin toimivan sudin olevan melko aika ehdoton väline. Koko homma sujui suorastaan hämmentävällä tehokkuudella ilman yhtään ylimääräistä ponnistelua.

Syön siis jossain määrin sanani siitä, että jäykähkö selkäranka olisi täysin pakollinen ominaisuus partasudissa jos pelataan kovien saippuoiden kanssa. Jämäkkä sika- tai mäyräsuti on edelleen paikallaan niissä hommissa, mutta Plisson todisti että myös hyvin pehmeä suti voi toimia tilanteessa kuin tilanteessa jos solmun tiheys ja karvan laatu on oikeanlaisessa balanssissa.

YHTEENVETO

Plissonin ja L’Occitanen yhteistyöstä syntynyt synteettinen suti on maineensa veroinen. Ymmärrän kyllä Chris Baileyn hehkutukset kokeiltuani sutia monissa eri tilanteissa. On hämmästyttävää huomata että näin järjettömän pehmeällä sudilla saa tehtyä vaahtoa mistä tahansa. Sudin pehmeys ei siis poissulje välttämättä sen ominaisuuksia kovasaippuan kanssa, mutta se edellyttää sudin solmulta paljon; sen pitää olla hyvin tuuhea ja siten kykenevä keräämään saippuaa itseensä ilman mainittavaa painetta saippuaa vasten. Plissonin synteettinen karva on todella ohutta ja sitä on hyvin tiheästi, ja se lienee syynä siihen miten se suoriutuu tilanteesta kuin tilanteesta kunnialla. Pehmeys on jotain aivan ylimaallista, ainoa luonnonkarva joka tähän luokkaan ulottuu on paras silvertip-mäyränkarva.

Sudin kahvan kanssa en kuitenkaan oikein päässyt sinuiksi. Se saisi kulhovaahdottajan vinkkelistä olla hitusen pidempi ja vaikka siitä saakin ihan kohtalaisen otteen, ei se jotenkin vain oikein istu käteeni eikä siksi pääse kahvansa osalta lempisutieni tasolle. Joskus sudin kahva vain sopii omaan käteen täydellisesti, ja se toimii ikään kuin oman käden saumattomana jatkeena vaahtoa tehdessä. Plissonissa sitä fiilistä ei tullut. Sen vuoksi Plisson kärsiikin kerrassaan hienosta synteettisestä karvastaan huolimatta pistemenetyksiä. Hinta-laatusuhde on kuitenkin jokseenkin kohdillaan siinä mielessä että reilulla viidelläkympillä ei tahdo oikein vielä silvertip-mäyränkarvasutia saada, joten jos ylimaallisen mukavaa pehmeyttä tarjoava suti on tähtäimessä, tässä on kovan luokan ehdokas ostokseksi. Jenkeissä tätä myydään 30 dollarin hintaan, jolloin se on kyllä aivan ohittamaton diili. Tähän hintaan huomaa hetkittäin jäävänsä miettimään että onko tässä kahdenkympin verran enemmän sutia verrattuna vaikkapa Mühlen synteettiseen sutiin; niin käänteentekevästä sudista ei kuitenkaan viime kädessä ole kyse.

Koska Ajomiehen näkemykset pidempivartisiin suteihin ja kulhovaahdotukseen mieltyneenä ovat hyvin subjektiivisia, on syytä mainita tämän tuotteen osalta yksi huomionarvoinen asia. Yksi seikka tässä sudissa nimittäin tekee siitä meidän markkinoillamme hyvin poikkeuksellisen, ja se on se että tätä sutia pääsee ihan fyysisesti käpistelemään kivijalkaliikkeeseen niin halutessaan. L’Occitanella on Helsingissä kaksi myymälää, ja Helsinki-Vantaan lentokentällä toiset kaksi. Yleensä niin sudit kuin muutkin klassisen parranajon välineet täytyy ostaa sika säkissä-periaatteella vain toisten suosituksiin uskoen. Plissonin suti tekee tähän ilahduttavan poikkeuksen. Joten jos sattuu liikkumaan Helsingin suunnalla ja tämän sudin osto mietityttää, kannattaa suunnistaa L’Occitanen myymälään tekemään omat johtopäätöksensä.

AJOMIEHEN PISTEET

Plisson pour L’Occitane-partasuti  8.9 / 10

Plissonin sutia, sekä runsaasti muita parranajotuotteita myy L’Occitane verkkokaupassaan sekä kivijalkamyymälöissään.

IMG_6702

Advertisements

One thought on “Jumalten partasuti(ko?) – Plisson pour L’Occitane

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s