Täydellisen vaahdotuskulhon metsästys

Jokaiselle Ajomiehen juttuja yhtään enempää lukeneelle on tullut varmasti tässä vaiheessa selväksi, että olen itse vannoutunut kulhovaahdottaja. Koulukuntiahan on pääasiallisesti kaksi; mies tekee vaahdon joko suoraan kasvoille tai sitten erillisessä vaahdotuskulhossa. Kasvovaahdotuksessa tekniikka on se, että saippualla tai voiteella ladatulla sudilla levitetään tuote kasvoille, ja sitten sudilla veden määrää lisäämällä suoritetaan vaahdotus suoraan kasvoilla. Kulhoon taas tehdään valmis vaahto suoraan, josta sen voi sitten sudilla levittää kasvoille. Jotkut vaihtelevat näiden molempien tekniikoiden välillä, toiset taas ovat vannoutuineita oman leirin edustajia. Itse olen viehättynyt kulhovaahdotuksen saloihin, ja siksi pitäytynyt siinä. Lyhykäisellä urallani klassisen parranajon harrastajana olen monen muun tavoin törmännyt hienoiseen ongelmaan joka saattaa paatuneintakin kulhovaahdottajaa ajoittain hieman vaivata.

Yksi kulhovaahdotukseen mieltyneen parranajajan ongelmista on nimittäin se, että markkinat eivät oikein ole lämmenneet ajatukselle resurssien satsaamisesta hyvin suunnitellun ja toteutetun vaahdotuskulhon tuottamiseen. Niinpä tarjonta on varsin suppeaa, ja varsinaisesti juuri tähän tarkoitukseen tehtyjä kuppeja ja kulhoja on tarjolla kovin vähän. Sharpologist kirjoitti melko kattavan jutun aiheesta, joten jos kippojen ja kuppien maailma kiinnostaa enemmänkin, kannattaa lukaista myös tämä artikkeli.

Vaahdotuskulho ei kuitenkaan lähtökohtaisesti ole kovin monimutkainen konsepti. Silti voi olla yllättävänkin työlästä löytää siihen hyvin soveltuva kuppi. Niinpä tänään käsittelemmekin Ajomiehen omakohtaisia yrityksiä ja erehdyksiä matkalla kohti täydellistä vaahdotuskuppia. Onko sellaista ylipäätään olemassa?

KAHVIKUPPI

Yksinkertaisimmillaan vaahdotuskuppi voi olla kuten tässä kuvassa. Arabian Oma-sarjan kahvikuppi, tai Muurlan emalimuki. Kummassakin vaahdon pystyy kyllä tekemään. Oliko tämä sitten tässä? Otat kaapista kahvikupin ja pistät vaahdottaen? No teoriassa kyllä. Homma toki näilläkin onnistuu, mutta on siinä omat mutkansa matkassa. Miksikö näin?

Suurin ongelmanaiheuttaja muodostuu kupin halkaisijasta. Isokin kuppi, kuten tuo Oma-sarjalainen, on halkaisijaltaan varsin pieni. Vaahtoa tehdessä sutia ei mahdu pyörittelemään kunnolla kupiassa, ja suti kolisee kupin laitoihin yhtä mittaa. Liukas lasitus ei myöskään edesauta vaahdon syntyä, joten optimaalinen väline tämä ei missään määrin ole.

Muurlan mukissa halkaisijan ongelma vielä hitusen pahenee, koska mukin kyljet ovat täysin suorat; tilaa on siis vielä vähemmän. Ei hyvä.

Kahvimukit – ei jatkoon. Jatkamme etsintää.

APTEEKKARIN MUKI

Markkinoille on tullut myös niin sanottuja apteekkarin mukeja, joissa on hyvin käteen istuva nuppikahva ja kupin pohjaan tehtyjä ryhmyjä joilla on tarkoitus edesauttaa vaahdottamista. Hankin itselleni Mühlen valmistaman mukin suurten odotusten saattelemana.

Suurin järkytys tämän mukin kanssa koitti jo paketin avatessa – siitä näki heti että halkaisijaan liittyvä ongelma tulisi olemaan vahvasti läsnä tässäkin.

Nuppikahva on mainio, ja muki hyvin tyylikäs, mutta kupin halkaisija on aivan liian pieni. Se kapenee pohjaa kohti varsin paljon, ja pohjalla on vaahdotusta tehostavista nystyröistä huolimatta aivan liian vähän tilaa pyörittää sutia. Vaahdon teko on ahdasta ja hankalaa. Jälleen kerran suti kilisee ja kolisee kupin kylkiin niin että vaahdottaja luulee hetkittäin olevansa huonon karibialaisorkesterin rytmitajuton perkussionisti. Ei hyvä.

Apteekkarin muki pelittää parhaiten saippuan lataamisessa; sinne voi nakata jonkun irtosaippuan ja ladata sudin siinä. Vaahdotukseen tila ei tässäkään tahdo riittää. Ei jatkoon.

IKEAN IHMEET, OSA 1

Jokaisen kuusiokoloavain kädessä syntyneen miehen lempitavaratalo Ikea tarjoaa paljon käyttökelpoista tavaraa joka kotiin. Niinpä oli otettava selvää, mitä Ingvar Kampradin elämäntyöllä olisi tarjottavana kulhovaahdottajan epätoivoiselle ristiretkelle. Ensimmäinen valinta oli kivasti kämmeneen istuva rosterikulho.

Se osoittautuikin jo huomattavasti paremmaksi välineeksi. Kulho on puoli-ilmainen, ja sen muoto tekee sen, ettei tila lopu kesken, joten steel pan-tyyppisen soitannan riemuun ei partasudillaan pääse käsiksi ellei sitä itsetarkoituksellisesti ole etsimässä. Rosterikulhon pinta on kuitenkin varsin liukas, joten täydellisyyteen ei vieläkään osuta. Olisiko vielä jotain vaihtoehtoja, Ingvar?

IKEAN IHMEET, OSA 2

Ingvarillahan niitä vaihtoehtoja riittää, ja niinpä oli syytä koeponnistaa kuuluisat puukulhot, joita olin kuullut muidenkin traditio-orientoituneiden sänkiveistelijöiden kehuneen. Ensimmäinen kokeilu oli kuvan oikeanpuoleisella, suuremmalla kulholla jonka varastin vaimoni keittiötarvikkeista löysin jostain varaston perukoilta.

Ikean kulho osuu niin lähelle täydellisyyttä, että aiemmat ehdokkaat on kertaheitolla poispyyhitty kartalta. Se istuu kämmenelle kohtalaisesti, on tilavuudeltaan likipitäen täydellinen ja pohjatuntumaltaan hitusen karhea, joten vaahdotus on helppoa.

Tätä mallia ei ikävä kyllä ilmeisesti enää Ikeassa ole tarjolla, vaan kun siellä olosuhteiden pakosta omasta vapaasta tahdostani kesälomallani vierailin, ei sieltä löytynyt kuin kuvassa olevaa vasemmanpuoleista, hieman pienempää bambukulhoa. Tämäkin toki pelaa oikein hyvin, mutta on aavistuksen pienempi ja liukkaampi pinnaltaan kuin tuo aiempi malli. Kumpikin kuppi on hieman turhan laakea, joten rempseämmällä ranteella vatkattu vaahto saattaa pyrkiä pois puisevasta kehdostaan. Joka tapauksessa nämä ovat todella edullisia ja toistaiseksi parasta mitä olen käsiini löytänyt. Ovatko nämä kuitenkaan absoluuttisesti parasta mitä kulhovaahdotukseen on mahdollista saada? Ikean keittiötarvikkeet? Ei kai sentään?

MITTATILAUKSELLA MAALIIN

Vastaus kysymykseen löytyi yllättävältä taholta. Muutamakin alan harrastaja on teettänyt eri keramiikkapajoilla itselleen omien mieltymystensä mukaisia kippoja ja kuppeja, ja hieman yllättäen minäkin pääsin osalliseksi yhdestä tällaisesta projektista. Terävää Terästä-blogin Uula on tunnettu nettiaktiivisten parranajajien yhteisössä hyvin aktiivisena puuhamiehenä, ja nytkin tehokkaana kaverina oli ottanut härkää sarvista. Siinä missä Ajomies seisoi vain tumput suorana päivitellen vaahdotukseen huonosti soveltuvia kulhojaan, Uula runsain mitoin erilaisia kuppeja ja kulhoja kokeilleena ryhtyi tuumasta toimeen ja teki tovin ajatustyön jälkeen piirrokset täydellisestä, omaan makuunsa soveltuvasta vaahdotuskulhosta. Mies vei sen jo eläkkeellä olevalle keramiikka-alan ammattilaiselle, joka ryhtyi toimeen.

Muutaman viikon kuluttua kulho oli valmis, ja Uula meni paikalle sitä katsomaan. Kulhoja olikin tehty kolme, ja Uula osti siltä seisomalta ne kaikki. Kupit esiteltiin Parranajajat-Facebook-ryhmässä, jossa ne aiheuttivat pienehkön myrskyn vesilasissa. Vastaanotto oli sikäli riehakasta, että eräs kupin muotokielestä villiintynyt harrastaja lausahti jopa maagiset sanat ”shut up and take my money”. Tilausta tämänkaltaisille tuotteille oli siis selvästi olemassa.

Tästä protoerästä Uulan lisäksi saivat oman kappaleensa kotimaisen parranajobloggaamisen pioneeri ja Grand old man Peksu, sekä tästä yllättävästä kunniasta hyvin otettu allekirjoittanut. Tätä kirjoittaessa on jo seuraava erä tekeillä, joten muutkin nopeimmat halukkaat pääsevät todennäköisesti osingoille, ohjeet siihen löytyvät tämän jutun lopusta. Mutta nyt viimein muutama sana itse tarinan tähdestä.

Jos on koskaan tehnyt partavaahtoa kupissa enemmän kuin kerran, huomaa heti kättelyssä että ajatustyötä on tähän kyseiseen kuppiin käytetty runsain mitoin. Kuppi on ensinnäkin suuri. Se siis taklaa heti sen ensimmäisen esteen johon yleisesti ottaen lähes kaikki muut kupit kaatuvat. Kupin kätköissä on reilusti lääniä pyöritellä ja maalailla isommallakin sudilla. Edes jättimäisen kokoisella Omegan sudillani ei tila lopu kesken, vaan tonttia piisaa mille tahansa pensselille.

Sen muoto on myös yhtälailla mietitty. Pohja on leveämpi, ja kuppi kapenee ylöspäin hieman. Näin ollen työstäessä vaahto pysyy hyvin astiassa, eikä pyri pois kulhosta kuten esimerkiksi laakeassa Ikean kupeissa helposti käy.

Kupin korva on myös passelisti suunniteltu; se istuu käteen mainiosti siten että kuppi tulee kämmenelle ja korva peukalonhankaan. Yksinkertaisen toimivaa. Varsinainen partypiece tässä kupissa on kuitenkin pohjaan uurretut, hyvän kokoiset hidastetöyssyt. Kohoumat ovat hyvin samanlaisia kuin Captain’s Choicen vaahdotuskulhossa. Niillä on yllättävänkin suuri, tehostava vaikutus vaahdotukseen. Vaahdotus onnistuu jopa vain maalaamalla sudilla edestakaisin pitkin pohjan ryhmyjä; välttämättä ei tarvitse edes pyörittäviä liikkeitä tehdä.

Kulho on melko massivinen, ja painavakin. Se on todella hienosti tehty ja viimeistelty, ja kaikesta näkee että kyseessä on ollut ammattilainen. Hieno käsityön jälki kaikessa kuitenkin näkyy siten, että kuppia tutkiessa ei voi erehtyä luulemaan sitä kaupan hyllyltä ostetuksi.

Varsinaiseen viralliseen, hermeettisissä laboratorio-olosuhteissa suoritettavaan Ajomiehen testipenkkiin ei kuppia istutettu. Kokeiltavahan tätä kuitenkin oli välittömästi, kaikin mahdollisin tavoin; eri sudeilla ja saippuoilla kikkaillen.

En innostukseltani edes enää muista millä saippualla kuppia ensimmäisen kerran kokeilin, mutta joka tapauksessa jälki oli seuraavan kaltaista:

Jossakin tuolla vaahtovuoren alla on partasuti. Ihan vaan hahmotuksellisena vihjeenä. Saatuani kepeän vaivattomasti vaahdon aikaan, koin lähes velvollisuudekseni hakea puhelimen ja näpyttää samantien Uulalle seuraavankaltaisen viestin:

Paras vaahdotuskuppi koskaan. Piste.

Takana on tätä kirjoittaessa ehkä kymmenisen vaahdotuskertaa tämän kupin kanssa, ja se on alusta alkaen osoittanut erinomaisuutensa. Pitäisi melkein yrittää saada ostettua seuraavasta erästä vielä toinen, jonka voisi viedä varmuuskopion ominaisuudessa johonkin kassaholviin siltä varalta jos Ajomies tai jälkikasvunsa onnistuvat tunaroimaan tämän pirstaleiksi kylpyhuoneen kaakeleille.

Miinuksia tästä saa hakemalla hakea. Jos on mieltynyt lyhytvartisiin suteihin, saattaa kuppi olla hieman turhankin syvä. Kupin piirtänyt Uula ja allekirjoittanut jakavat saman mieltymyksen hieman pidempivartisiin suteihin, joten tämän ideologian omaavalle kuppivaahdottajalle tässä on käsillä todellinen kulttuuriteko klassisen parranajon maailmassa. Pakko nostaa hattua asenteesta; jos sopivaa ei löydy, sellainen suunnitellaan itse. Ja jos ei dreijanpyöritys ole omaa osaamisaluetta, etsitään tekijä jolta se taittuu. Loppu on historiaa.

Vaahdotuskuppiin päteekin siis ehkä hieman sama ajatusmalli kuin miesten pukuihin. Voit ostaa mistä tahansa vaateliikkeestä puvun, ja se hoitaa kyllä asiansa. Sillä taittuu ristiäiset, häät ja hautajaiset ihan tyylikkäästi ja tilaisuuden luonnetta kunnioittaen. Mutta jos haluat absoluuttisen täydellisesti istuvan puvun, joka sekä toimii ja tuntuu mukavalta että näyttää upealta, ei sitä saa kaupan hyllystä. Sen tekee sinulle räätäli, mittojesi mukaan. Se on mittatilaustyö, joka palvelee täydellisesti juuri siinä tarkoituksessa johon se on tehty.

Siinä on myös väärinkäytetyn, astiakaapista pöllityn kahvikupin ja parhaan mahdollisen vaahdotuskupin ero. Molemmilla saa homman hoidettua, mutta toinen tekee sen vain eksponentiaalisesti paremmin.

Vaahdotuskuppiin ei ehkä kohdistu samanlaista nälkä kasvaa syödessä-efektiä kuin muihin klassisen parranajon välineistöön; suurta tarvetta uusille kupeille ei enää sitten ole kun kerran löytää näin toimivan ja loppuun asti mietityn kupin. Vaahdotuskuppi ei lähtökohtaisesti ole ehkä maailman olennaisin osa parranajoa, mutta sopivalla välineellä se voi tuoda kokemukseen ylimääräistä käyttömukavuutta yllättävänkin paljon. Joten siihen saakka kunnes joku voi kirkkain silmin väittää paremman mallin kehitelleensä, palaan tyytyväisenä miehenä massiivisen vaahdotuskuppini pariin.

Jos kiinnostuit tästä käsityönä Suomessa valmistettavasta vaahdotuskupista, lähetä sähköpostia osoitteeseen teravaaterasta@gmail.com. Saatat vielä ehtiä mukaan, mutta kuppeja tehdään vain hyvin rajoitettuja eriä joten toimi nopeasti!